Lumimyrskyssä Mt Doomilla

Huruttelimme maanantaina iloisin mielin kohti Tongariron kansallispuistoa ja Mt Doomia, oikealta nimeltään Mt Ngauruhoe tulivuorta (m 2287). Kotteromme 1,8 litraisella koneella teki hiukan tiukkaa vuoristotaipaleella, mutta pääsimme kuitenkin ilman sen suurempi ongelmia perille. 

Severe Weather Warning

Whakapapan kylässä, jossa majapaikkamme sijaitsi, meitä odotti yllätys: "Severe Weather Warning". Olimme lukeneet lumisateista vuorilla sääennusteesta, mutta se että ne ylettyivät meidän kyläämme oli yllätys. Sen tiesimme etukäteen, ettei kannattanut enää haaveilla kuuluisan Tongariro Alpine Crossing -päivävaelluksen (19 km, 7-8 h) tarpomista. Reitti oli tukossa lumisateista ja kiinni lumivyöryvaaran takia. Ehkä joskus toiste sitten...

Saatuamme kotteromme leirintäalueelle parkkiin lumi-jääsade alkoi myrskytuulen saattelemana uudelleen. Emme siis lähteneet suunnittelemallemme maisemakävelylle. Hyvä että uskalsimme käydä hakemassa karttoja 200 metrin päässä olevasta matkailuinfosta puhumattakaan, että olisimme ajaneet kesärenkailla yhtään mihinkään. Täällähän ei käytetä talvirenkaita, pelkkiä ketjuja jos niitäkään. Onneksi ei sentään näkynyt yhtään örkkiä

Yö meni hiukan haperoilla unilla, koska puista tippuvat jääkikkareet kuulostivat peltikattoa ja tuulilasia vasten vähintään nyrkinkokoisilta. Lisäksi välillä tuntui, että koko purkki lähtee myräkässä lentoon tai vähintään kellahtaa kyljelleen. Aamulla kuulimme, että tuuli oli ollut pahimmillaan 30 m/s. Onneksi autossa riitti lämpöä, vaikka pakkasta oli ulkona useampi aste eikä tarvittu edes lumilapiota, että pääsimme autosta ulos.

Seuraavana päivänä sää oli mitä mainioin ulkoiluun ja pääsimme näkemään niin kutsutun Mt Doominkin. Edellisten päivien lumisateiden loska hidasti paikoi menoa, mutta ei haitannut sitä liiemmin. Teimme kaksi erillistä parin tunnin kierrosta upeassa luonnossa. Maisemakuvia luvassa myöhemmin.

Tässä pikainen tilannepäivitys ja pyydetty kuva kärrystämme!

Our ride (picture taken earlier)

Uuden-Seelannin seikkailut ovat alkaneet

Auckland

Saavuimme Uuteen-Seelantiin torstaina aamuyöllä. Vietimme pari päivää Aucklandissa ja hyppäsimme sitten asuntoauton pukille. Tarkoituksemme oli vuokrata ihan kunnon asuntoauto, mutta eteen tuli ylittäviä mutkia. Emme saaneet hyvää autoa inhimilliseen hintaan, koska palauttaisimme auton eri saarelle. Koitimme pikaisesti setviä  muutkin vaihtoehdot, kuten auton vuokraamisen kahdessa osassa, jonkin välin lentämisen jne. Lopulta löysimme kohtuuhintaisen, hyvin hyvin yksinkertaisen "asuntoauton", jonka pystyi palauttamaan eteläsaarelle. Päätimme vaihtaa ison seikkailu- ja retkeilymoodin päälle ja ottaa sen. 

Auto on Mazda merkkisestä pakettiautosta yksinkertaiseksi campperiksi modifioitu menopeli. Vuoteen ja kaasulieden lisäksi siinä ei ole mitään hienouksia. Mikäli majoitumme sähköpisteen lähelle, voi autoa lämmittää pienellä puhaltimella. Muuten lootamme on suoraan sanottuna melkoisen karu majapaikka. Mielenkiintoista nähdä, miten pullasorsat näissä oloissa pärjäävät. Autolla on tarkoitus painella menemään kaksi viikkoa sekä pohjois- että eteläsaarella. 

Aucklandista suuntasimme tosiaan heti etelään ja jätimme kutkuttavan pohjoiskärjen välistä. Ensimmäisenä kohteena kiikarissa oli Matamatan kylän lähellä sijaitseva The Hobbiton -elokuvakylä. Monia muitakin matkan varrelle osuvia LOTRI-saitteja on scoutattu ja skriipustettu valmiiksi karttaan. Niistä useammassa varmaankin vieraillaan, koska ne ovat samalla kauniita ulkoilupaikkoja. 

Täällä kevät vasta tekee tuloaan - yksien ja sataen. Hedelmäpuut alkavat puhjeta kukkaan, mutta Keski-Maahan johon ensimmäisenä suuntaamme, on ennustettu yölämpötilaksi +3 - -1 C astetta. Tongariroon on puolestaan luvassa ensi yöksi kuuden sentin lumisade. Makuupussejahan meillä ei ole reissussa mukana ja joudumme pärjäämään vuokrattujen peittojen kanssa. Voipi olla, että pikku hippien vanhoja niveliä alkaa kolottaa ja luikimme useinkin vuokramökkeihin lämpimämpien vällyjen väliin - tai sitten ei! Eihän me kuitenkaan olla ihan mitä tahansa sokeripupuja. Nyt on nukuttu kaksi yötä campperissä ja toinen ilman sähköä ja lämmitystä. Hienosti meni ja kivaa oli! Mentiin nukkumaan kahdeksalta kun tuli pimeä ja herättiin kuuden huitteilla, kun päivä alkoi valjeta. Vettä satoi yöllä kaatamalla, mutta sisällä oli kuivaa ja lämmintä.

Raportoimme kuulumisia ja matkakertomuksia parhaamme mukaan. Nettiyhteydet ovat täällä melkein yhtä kehnot tai ainakin kalliit kuin Australiassa, joten päivitykset voivat hiukan kestää. Nyt otimme tosin opiksemme ja ostimme heti lentokentältä paikallisen SIM-kortin, jolla pystyy hoitamaan pakollisia puheluita ja nettivarauksia. Tämän päivityksen meille sponsoroi Taupon kylän kirjasto, jossa on aivan loistavat nettitsydeemit. 

Värikästä syksyä Suomeen tai mistä ikinä tätä luetkin! Me suunnataan nokkamme nyt kohti Mt Doomin maisemia, huiii...

Uimassa ryhävalaiden kanssa

Pääsimme Tongalla todistamaan massiivisten ryhävalaiden temmellystä. Mietimme jo Australiassa tekevämme ryhävalasretken, nythän on niiden lisääntymisaika, mutta Tongalla tarjoutui huippuerikoinen tilaisuus. Siellä on retkenjärjestäjiä, joiden seurassa sai mennä maksimissaan neljän hengen ryhmissä uimaan niiden keskelle veteen. Ei siis tanssittu susien kanssa, vaan uitiin ryhävalaiden kanssa. AIVAN HUISIA! 

Valitettavasti meikäläisen vempaimet eivät mitenkään riitä tällaiseen luontokuvaamiseen ja siksi kuvat ovat aika surkeita (=kaukaa ja epätarkkoja). Muistoksi ja todistusaineistoksi ne kelpaavat mainiosti, mutta ei niillä tarvitse haaveilla pääsevänsä National Geographicin hommiin, ha hah, Joudutte siis kuvittelemaan suurimman osan näytelmästä sielunne silmin.

Valtavalla nopeudella uivia valaita piti lähestyä hitaasti. Lisäksi niihin piti säilyttää määrätty turvaväli. Valas tai valaat – usein emo ja poikanen – bongattiin vedestä helpoiten niiden puhaltaman vesisuihkun ansiosta. Tyynellä säällä suihkun huomaa helpommin kuin aaltojen joukosta. Poikanen pystyy olemaan veden alla vain viitisen minuuttia. Tämän perusteella pystyttiin arvioimaan, koska se tulee seuraavan kerran pintaan.

Muutaman kerran näimme, kun valaat tulivat pintaan hyppimään ja lähdimme varovasti veneellä niitä kohti. Useita kertoja pääsimme todistamaan näytelmää, jossa valas läpsyttää pyrstöllään vettä, hyppelee pelleillen vedestä vuoroin kyljelleen, selälleen ja vatsalleen. Vesisuihku pamahtaa metrien korkeuteen ja läimähdyksen ääni jyrisee kuin ukkonen. Aivan uskomatonta! Ei ole mitään sanoja, jotka pystyisivät kuvaamaan riittävän hyvin tuota hienoa näytelmää.

Meidän retkipäivänä valaat olivat vilkkaalla tuulella eivätkä halunneet kovastikaan pysähdellä. Menimme useampaan otteeseen niiden lähellä veteen, mutta joka kerta ne liukenivat aika nopeasti näkyvistä joko syvyyksiin tai matkoihinsa. Aivan ultimaalisen onnekkaassa tilanteessa - jollaisesta kuulimme Uolevassa saksalaispariskunnalta - poikanen tulee ihmettelemään uimareita vain muutaman metrin päähän ja emo seuraa tilannetta alapuolelta. Tällainen hetki kesti saksalaisten tekemällä retkellä viisi minuuttia. Voin vain kuvitella sen adrenaliinin määrää.

Meillä sää oli hiukan tuulinen ja pilvinen, joten näkyvyys vedessä ei ollut paras mahdollinen. Kun huomasimme kierteleviä tai toivottavasti hetken paikallaan pysyviä valaita, laskeuduimme aina mahdollisimman varovasti mutta nopeasti veteen. Etäisyyttä piti olla vähintään 50 metriä, koska veneellä ei saa mennä sen lähemmäs. Lähdimme uimaan niin nopeasti ja hiljaa kuin mahdolllista niitä kohti, sydän takoi rinnassa ja silmät haroivat maskin läpi ympärillä ja alla olevaa merta. Välillä pysähdyimme odottamaan lähtisivätkö ne uimaan itse meitä kohti – se on lähes aina paras tapa päästä niitä lähimmäs.

Aikuinen ryhävalas on aivan valtavan kokoinen. Pituutta sillä voi olla 12 - 19 metriä ja painoa muhkeat 25 - 48 tonnia. Naaras on suurempi kuin uros niin kuin valailla yleensä. 

Veneessä veteen meno jännitti hiukan, mutta vedessä oli niin täydellisen täpinöissään, ettei huomannut enää edes jännittää. Näimme useamman kerran vedestä valaiden uiskentelua pinnalla ennen kun ne luikahtivat taas matkoihinsa tai allemme sellaisiin syvyyksiin, josta emme pystyneet niitä enää näkemään. Yhden kerran ne uivat sen verran lähelle meitä, että näimme vedessä niiden syvyyksiin sukeltavat varjot. Tästä on todisteena vain muutaman sekunnin kestävä epäselvä videopätkä. 

Meillä ei käynyt ihan paras mahdollinen tuuri valasuinnin suhteen, mutta päivä oli silti mahtava. Millään muotoa meillä ei ole varaa nurista. Villieläimet elävät ja liikkuvat miten haluavat. Olemme nöyrän kiitollisia kaikista näistäkin kokemuksista! Kiitämme ja kumarramme ja jatkamme uskomatonta elämysmatkaamme seuraavaksi Uudessa-Seelannissa.

Kingdom of Tonga

Reissu on vasta puolivälissä ja olemme jo nyt päässeet ihailemaan aivan uskomattoman hienoja paikkoja ja eläimiä ympäri maailmaa. Välillä on suoraan sanottuna vaikea käsittää, mitä kaikkea olemme nähneet ja kokeneet. Tästä välittämättä tai juuri siitä syystä, päätimme riehaantua lopullisesti ja heittää ihan överiksi. Ottaa päräytimme Australian jälkeen Tongan kuningaskuntaan ja hyppäsimme uimaan ryhävalaiden joukkoon. KYLLÄ! Aivan sekoa, ei voi uskoa, mutta näin on juu – JI-HUUUU!!!

Tongan bloggaus pitäisi olla lyhyt ja ytimekäs. Mitä teimme? Nooh, röhnötimme päivät pitkät riippumatossa ja nukuimme 12 tuntia yössä (piste). En saa pidettyä turinaturpaani kiinni, joten tässä nyt kuitenkin taas hiukan pidemmät höpinät.

Kukapa ei haluaisi Polynesiassa eteläisellä Tyynellävaltamerellä sijaitseville Tongan saarille, kun siihen tarjoutuu kutkuttava mahdollisuus. Halusimme lomaa loman sisällä, olla tekemättä mitään. Rennon letkeä Tonga tuntui siihen parhaalta paikalta. Kaiken lisäksi se on yksi harvoista paikoista maailmassa, jossa voi ihailla ryhävalaiden näyttävää muuttoa uimalla niiden joukossa! 
Uuden-Seelannin kautta pääsi kätevästi lentämään pääsaarelle Tongatapulle. Vietimme siellä vain yhden päivän ihmetellen kylän touhuja. Pääosan lomasta olimme turkoosien vesien ja koralliriuttojen ympäröivillä Ha´apain saarilla. Sinne lennettiin 19 paikkaisella potkurikoneella. Veneellä jatkettiin madventureiden jalanjäljillä pienelle Uolevan saarelle. Omistajan tytär muisti rannalle nukahtaneet tyypit ja hihitti, että "ne pojat taisivat juoda aika paljon".

On our way to paradice...

Uolevan ympärysmitta on noin 15 kilometriä. Saarella on vain muutama alkeellinen lomamökki eikä virallisesti yhtään vakituista asukasta. Ei siis kylää, kauppoja, ravintoloita, koulua, sähköä tai muitakaan palveluita. Meidän paikkaamme ylläpiti paikallinen perhe. ”Resortissamme” oli viisi falea, hiekkapohjalla olevaa bambumajaa. Majassa oli hyttysverkon ympäröimä patja, eikä mitään muuta. Katetulla etuterassilla oli toki Tongalla välttämätön riippumatto sekä pöytä ja tuolit. Päärakennuksessa oli pieni keittiö, ruokapöydät ja omistajien makuuhuoneet. Ruoka tehtiin suurimmaksi osaksi tulella. Sähköä koko paikkaan tuotettiin aurinkopaneeleilla muutamaa valoa ja vesipumppua varten. Luksuksena oli pihan sivussa oleva kaivovedellä toimiva vesivessa ja suihku. Kaivovesi ei kuitenkaan kelvannut juotavaksi, joten juomavetenä käytettiin sadevettä.

Our fale with THE view

Paikallisista aineksista tehdyn aamupalan ja iltaruoan sai tilattua erillishintaan perheeltä. Ruokaa olisi voinut valmistaa itsekin maksamalla pienen keittiön käyttövuokran, mutta emme nähneet sitä nyt järkeväksi. Reilun kokoisen aamupalan ja illallisen yhteishinta oli kuitenkin vain kymmenen euroa per nuppi. Vaikka ruoat eivät olleet mitenkään erityisiä, maistuivat ne kuitenkin ihan hyville ja sisälsivät aina ison annoksen jonkinlaista perunaa, usein kaaliraastetta ja kunnolla proteiinia. Vähän kun jaoimme annoksista toisillemme, kummankaan ei tarvinut kärvistellä nälässä. Lounas ja välipala piti hoitaa omilla, mukana roudatuilla eväillä.

Päivät kuluivat leppoisasti omalla painollaan auringon mukaan eläen. Aamulla heräiltiin kun aurinko nousi seitsemän tienoilla ja käytiin nukkumaan melko pian sen laskemisen jälkeen eli kahdeksan – yhdeksän aikaan. Päivät vietettiin riippumatossa köllien, lukien tai meren kuohuja kuunnellen. Turkoosin eri sävyissä kimaltelevaa vettä pystyi helposti ihailemaan useita tunteja huomaamattaan. Jos sattui huvittamaan, oli kiva käydä rannalla kävelemässä, ihailemassa simpukoita, snorklaamassa tai leikkiä koirien kanssa. Auringon laskettua ihasteltiin monesti pilkkopimeässä tuikkivaa linnunrataa. Satuimme jopa näkemään useita sekuntteja kestävän, poikkeuksellisen ison, matalan tähdenlennon, jossa meteori räjähti ilmakehään osuessaan keltaiseksi tulipalloksi ja hajosi. Emme ole kumpikaan koskaan nähneet mitään vastaavaa.

Heikki´s favorite spot

Yhtenä päivänä päätimme kiertää koko saaren ympäri. Suuren lasku- ja nousuvesivaihtelun takia retkestä muodostui mielenkiintoinen. Saaren pystyy kiertämään rantoja pitkin matalan laskuveden aikaan, mutta kun vesi on korkealla, joutuu rämpimään jonkin verran ryteikössä. Rannalla on paikoin paljon kaatuneita ja rantaan ajautuneita puita menneiden rajumyrskyjen takia. Kameran takia emme voineet mennä syvälle veteen ja oli siinä sekin vaara, että rantaan paiskautuvat aallot olisivat voineet heittää meidät teräviä oksia tai kiviä vasten.

Oikeasti ainut todella epämukava häiriötekijä retkellämme oli merikäärme, joka pilasi vilvoittelu- ja snorkkiaikeemme. Juuri kun olimme ajatelleet pulahtaa veteen jäähdyttelemään, huomasi Heikki aivan rannan tuntumassa kummallisen oksan. ”Sehän liikkuu! Ja sillä on musta-valkoiset raidat!” Pian pintaan nousi vedessä sulavasti luikertelevan käärmeen pää. Vaikka merikäärmeet väistävät tiettävästi herkästi ihmistä, siirryimme suosiolla muualle snorklaamaan. Jokin musta-valkoraitainen merikäärme on kuitenkin erittäin myrkyllinen emmekä halunneet jäädä tarkemmin tutkimaan oliko tämä kaveri sitä sorttia.

Kierros oli kaikesta huolimatta mukava. Maisemat olivat upeat ja sää hyvä. Täysin tyhjiä hiekkarantoja riitti silmän kantamattomiin eikä pusikossa nähty paikallisten ystävälliseksi kutsumia isoja hämähäkkejäkään. Retkeen meni melkein neljä tuntia ja loppumatkasta sen alkoi tuntea mukavasti pohkeissaan. Onneksi oli ruhtinaallisesti aikaa levätä urakan jälkeen pari päivää riippumatossa.

Sunrise

Paikka ei olisi sopinut ihmisille, jotka kaipaavat hienouksia, tietynlaista ruokaa tai paljon erilaisia aktiviteettaja. Leirielämään tottuneille, vähään tyytyville ja omaa rauhaa haluaville se oli kuitenkin lähellä paratiisia. Saimme haluamamme irtioton ja lepohetken. 

Ei makeaa mahan täydeltä. Ryhävalasretkestä tarkemmin seuraavassa jutussa! 

Koti-ikävä

Uoleva, Ha´apai, Kingdom of Tonga

Onko teillä koti-ikävä? Miksi olisi, tehän saatte vain lomailla ja lökötellä aivan uskomattomissa unelmaparatiiseissa, ei tarvitse mennä töihin, värjötellä kylmässä tai tehdä kotihommia? Jos ajattelet näin, voi tulla yllätyksenä, että kyllä meillä molemmilla on tai on ollut jonkinlainen koti-ikävä.

Tietenkin kaipaamme kovasti omaa nelijalkaista vipottajaamme. Mikään ei korvaa oman koiran aina yhtä innostunutta tervehdystä, nuuskuttelua ja rapsuttelua, unista tuhinaa kainalossa. Rakkaita sukulaisia ja ystäviä on tietenkin myös kova ikävä, vaikka emme tämän pidempään reissussa olekaan. Tuntuu, että lapsetkin kasvavat nopeammin, kun ei ole itse vieressä seuraamassa. 

Tien päällä joutuu valitettavasti usein huomaamaan, että luotettavia ja vilpittömiä ihmisiä on loppuen lopuksi aika harvassa. Tarpeeksi dramaattiseksi kun heittäytyy voi tuntua, että jopa usko ihmislajin hyvyyteen on joskus koetuksella. Se pahentaa helposti koti-ikävän tunnetta. On sanoin kuvaamattoman hieno tunne tietää, että kotona on ihmisiä joihin voi aina luottaa.

Kuulumisia on nykytekniikalla melko helppo vaihtaa (jos on niiden ulottuvilla), mutta eihän se ole sama kuin tunteiden vatvominen tai maailman menon ihmettely kasvotusten teekupposen tai roitotulien ääressä. Rahassa ei voi mitata, miten arvokkaita ovat ystävien kannustavat kommentit tai olalletaputukset, kun on vaikeaa. Toisaalta tuntuu kurjalta olla itse kaukana kun kuulee, että ystävä koto-Suomessa tarvitsee apua, tukea, kannustusta. Puolin ja toisin myötäeläminen ”etänä” ei ole sama asia kuin aito läsnäoleminen. On mittaamattoman suuri onni, että meillä on hyviä ja luotettavia ystäviä ja läheisiä, jotka tuntevat meidät läpikotaisin ja rakastavat meitä silti. Heitä ikävöi mielellään suuri onnen tunne sydämessään ja tippa silmäkulmassaan.

Maailmassa on uskomattoman hienoja paikkoja, mutta oma koti on meille kuitenkin niistä aivan ylivoimaisesti tärkein. Koti ei tarkoita tässä tapauksessa taloa tai siellä olevia joutavia romuja. Sen voisi kai sanoa tarkoittavan tuttua ja turvallista paikkaa, tilaa, joka on meidän oma pieni valtakuntaamme.

Vieraassa ympäristössä, kaukana kotoa, kulkurina ”muiden mailla ja armoilla” voi kuitenkin joskus tuntua raskaalta. Silloin on hyvä muistaa, että mitä tahansa voi sattua missä tahansa. On luonnollista, että ihminen kaipaa hänelle rakkaita, läheisiä, tuttuja ja turvallisia asioita. Sanonkin usein, että ikävä on todella kaunis ja tärkeä tunne eikä sitä kannata kieltää saati pelätä. Miten kurjaa olisikaan, jos ei olisi mitä ikävöidä! Toisaalta ikävä ei saisi pelottaa, orjuuttaa ja kuihduttaa, eikä varsinkaan estää elämästä ja nauttimasta meneillään olevasta hetkestä. Sehän on ainut asia, joka meillä on. Elämä ja onnen avaimet ovat tässä ja nyt, missä ikinä olemmekaan.

Olen saapunut, olen kotona

Tässä ja nyt

Olen vahva, olen vapaa

Asun äärettömyydessä

~ Sogyal Rinpoche ~

Tiibetiläinen kirja elämästä ja kuolemasta

Oliko Australia pettymys?

Australia on nyt meidän osaltamme koluttu ja pintaan pulpahti kysymys, oliko Australia sittenkin pieni pettymys? Luulen, että moni tuhahtaa "mitä-täh-ei-voi-olla" jo pelkälle kysymykselle. Ehkä kun katsoo jakamiemme kuvia, moinen kysymys kuulostaa vielä hullummalta, vai mitä? Vastaus on kuitenkin, että ehkä Australia oli kaikesta huolimatta pienoinen pettymys. Tiedän, että tämä yllättää monet ja vielä useampi ei olisi samaa mieltä kanssamme, mutta avaan asiaa hiukan lisää alla samalla kun jaan teille maisemakuvia.

Spring, Magnetic Island, Queensland

The Grampians VIC

Tietenkin on selvää, että emme voi tuomita tai kritisoida koko maata lyhyen reissun takia, joka rajoittui kaiken lisäksi vain itä- ja kaakkois-rannikolle. Joku voi väittää, että sillä on iso merkitys, että emme käyneet Ulurussa tai kunnolla ´out backissä´. Itse emme usko, että ne olisivat vaikuttaneet merkittävästi tuntemukseemme. Se millä on aivan varmasti suuri vaikutus on, että tulimme tänne matkustettuamme yli kaksi kuukautta melko eksoottisissa maissa. Etelä-Amerikan taipaleemme sai täällä – kun siihen sai monessakin mielessä etäisyyttä - aivan uuden arvon ja merkityksen. Alkureissun kokemuksiemme jälkeen olimme ehkä hiukan turtia, kun tulimme Australiaan ja sehän ei ole Australian vika. Pakko on myös sanoa, että meillä oli suuret odotukset erikoisen ja kaukaisen Australian suhteen. Sinne pääseminen vihdoista viimein kutkutti, jännitti ja innostutti. Nostiko se sitten odotukset epärealistisen korkealle?

Great Ocean Road, Victoria

The Grampians National Park, VIC

Australia oli silti hyvä ja erittäin helppo välietappi. Länsimaalaisessa ja englanninkielisessä maassa matkustaminen oli mutkatonta ja sujuvaa, siistimpää ja ainakin mutu-tuntumalla turvallisempaakin. Ehkä Australia oli meille tähän saumaan liian kotoisan ja tutun tuntuinen ja siksi hiukan tylsä? Valitettavasti tämä herkku kaiken lisäksi nieli alle kuukaudessa aivan tajuttomasti rahaa – enemmän kuin 2½ kuukaudessa Etelä-Amerikassa. Tähän oli tietenkin osattu budjetoinnissa varautua, mutta se ei silti täysin poista laskujenmaksamistuskaa. 

Victoria

Meidän on pakko myöntää, että emme saaneet Australiassa isoja wou-kokemuksia. Tietenkin olimme aivan vilpittömän innoissamme näkemistämme ainutlaatuisista eläimistä ja hienoista maisemista, mutta oliko se ´that´s it´.... Olemme keskustelleet paljon siitä, että täytyy muistaa ravistella itsensä aika ajoin hereille ja osata iloita myös pienistä hienoista asioista eikä odottaa aina vain koko maailmaasi järisyttävää wouta. Eihän se niin saa olla, että vain extreme-elämykset ja paikat tuntuvat, pysäyttävät ja jäävät mieleen. Potkimme säännöllisesti toisiamme hereille ja haistelemaan niitä hiukan tavallisempiakin ruusuja, 

Great Ocean Road, Victoria

Matkaväsymyksellä ja kuten sanottu eräänlaisella turtumisella on aivan varmasti oma merkityksensä kokemukseemme. Niitä on vaikea välttää, kun matkustaa pidemmän aikaa ja etenkin kun on juuri käynyt aivan ällistyttävän hienoissa ja ainutlaatuissa paikoissa. Olemme siis lellittyjä pullasorsia, apuva!

The 12 Apostles, Great Ocean Road, Victoria

Äskeisen pohdinnan päätteeksi teimme teille listaa arkisista ja kummallisista asioista, joihin me kiinnitimme Australiassa huomiota. Monet näistä ovat ihan merkittömiä ja hölmöjä pikku juttuja eikä niillä ole yhtään mitään tekemistä tämän pettymyskeskustelun kanssa. Huviksemme kerromme niistä nyt silti.

Australian traffic jam (Victoria)

Tässä muutamia esimerkkejä kaupoista. Etenkin ruokakaupoissa tavarat pakataan kassalla aina puoliväkisin valmiiksi surkeisiin muovipusseihin. Kun sanoo ”No plastic bag, please”, sinua katsotaan usein kuin hurujussia. Jos käyttää omaa kestokassia, kassan ilme on ihmetyksestä entistäkin kummallisempi. He haluavat väkisin pakata senkin eli tunkea tavarat itse kassiimme. Pakkaustavassa ei useinkaan ole mitään järkeä.

Aurinkorasvoja myydään tavallisissa kaupoissa melkein ainoastaan kertoimella 50 ja 30 SPF. Joku voi kertoa, jos tietää virallisen syyn tähän. Kylien pikkukaupoissa ei ole läheskään kaikissa tuotteissa hintalappuja, ärsyttävää! Enkä ihmettele sitä, sillä jos niissä olisi laput, ei kukaan varmaan ostaisi niitä, koska valmiiksi kalliit hinnat ovat niissä vielä 2-3 kertaa kalliimpia. Tupakka maksaa Australiassa ällistyttävät 14-15 euroa aski. Tämä ei tietenkään kosketa meitä, mutta haluttiin nyt sekin mainita. Tupakkavero on valmiiksi korkea ja juuri kuulimme, että sitä ollaan vieläkin nostamassa 12,5 % lisää.

Green Island (Cairns)

Australia on Suomeenkin verrattuna yllättävän kallis maa. Liha on kuitenkin halpaa. Mehevän naudan grillipihvin voi saada kuuden euron kilohintaan. Pakko on myös kertoa, että ihan oikeasti ensimmäiset kengurut näimme Sydneyssä kaupan lihatiskillä, ei Brisbanessa. Meitä yllytettiin useaan otteeseen kovasti maistamaan kengurua, mutta se jäi nyt tekemättä. Ulkona Australiassa pystyy syömään suhteessa ruokakaupan hintoihin melko edullisestikin, kunhan vaan löytää oikeat paikat.

Daintree rainforest, Queensland

Autoillessa huomattiin tämmösiä seikkoja. Maa on tehty selvästi autoiltavaksi. Julkisien käyttö on paljon hankalampaa ja suhteessa kalliimpaa kuin Etelä-Amerikassa. Kummallista oli, että isoillakin pikateillä (highway) saa polkupyöräillä. Suojateillä (jos niitä on) ei ole raitoja. Rekat ajaa tuhatta ja sataa – rajoittimia ei varmaankaan ole ollenkaan.

On aivan mahtavaa, että Australiassa voi juoda hanavettä. Se maistuu klooriselta, mutta on kuitenkin ihan juomakelpoista. Roskia on luonnossa ja teiden varsilla vähän. Lähes joka paikassa on erillinen roskis kierrätettävälle jätteelle (muovi, lasi, metalli, paperi, pahvi). Biojätettä ei valitettavasti kerätty missään muualla kuin maalla yksityishenkilön kotona kanojen ruoaksi tai kompostiin.

Mitäs vielä... Nettihommelit on täällä ainakin turistien näkökulmasta ihan syvältä niin kuin on tullut mainittua. Australialaiset ovat hurjan isoja. Näyttää, että puolet miehistä on kaksimetrisiä 150-kiloisiä rugby-pelaajajöntyksiä. Johtuneekohan tämä tunne hiukkasen siitä, että pari kuukautta oli mini-ihmisten keskellä...

Tällainen kummallinen Australian lopetus tällä kertaa. Toivottavasti teistä on kuitenkin ollut mukava lukea juttuja tai ainakin katsella kuvia. Kommentoikaa ihmeessä mitä olette niistä mieltä! Kuvia tuli otettua paljon ja vaikka itse sanonkin - myös mukavasti onnistuneita on joukossa. Kun niitä myöhemmin kotona katselee ja muistelee maata, voivat ajatukset muuttua. Otsikko oli tarkoituksella provosoiva emmekä tarkoita, että meillä olisi ollut Australiassa mitenkään kurjaa!

Bushwalking ja eläinspesiaali

Haluan jakaa kanssanne vielä yhden kuvailotulituksen Australian eläimistä. Joko kyllästyttää? Minua ei! :D Pahoittelen kuitenkin sitä, että jutun asettelut ovat taas vähän miten sattuu. Älkääkä siis simerkiksi välittäkö, että kuvat ja tekstit pomppivat missä sattuu. 

Nämä kuvat on otettu vapaana elävistä eläimistä, joten monien kuvien ottamiseen on pitänyt tehdä hiukan `töitä´, Etenkin ensimmäisien koalien löytämiseksi piti mennä niin sanotusti puskaan eli bushwalkata. Australian kävijöille tämä puskakävely-termi on varmasti tuttu, mutta selvitetäänpä se nyt näin omin sanoin muillekin. Täällä ei siis yleensä mennä metsäkävelylle, vaellukselle tai haikille. Täällä hyvin yleisesti käytetty ja arkipäiväinen termi samalle asialle on bushwalk. Laveasti sanottuna bushwalk on jalkaisin ulkoilua, joka toki usein tapahtuu niin sanotusti puskissa. Vai onko jollain erilainen määritelmä?

Vili Vilperi taking a nap

Ensimmäisenä eläimenä esittelyssä Australian pörröinen unikeko koala. Koalat syövät pääasiassa vain tiettyjen eukalyptuslajien lehtiä. Suppean ruokavalion takia ne voivat elää vain alueilla, jossa on riittävästi juuri oikeanlaisia eukalyptuspuita. Ruoassa on niin vähän energiaa, että koalat nukkuvat tai torkkuvat noin 20 tuntia päivässä. Arvellaan, että jopa koalien pienet aivot - tutkimusten mukaan yhdet nisäkäskunnan pienimmistä - johtuvat adaptoitumisesta niukkaravinteiseen ruokavalioon.

Näiden harmaiden, puunrungon väriin sulautuvien otuksien huomaaminen korkealta puusta vei välillä aikaa. Kun jaksoi silmäillä puita riittävän rauhallisesti ja tarkkaan, erotti monesti ensimmäisenä epämääräisen möntin, sitten pörhöiset korvat ja vasta sitten koko eläimen.

Can you find me?

 

Nämä seuraavat otukset - kauris, vallabi & kenguru - on bongattu autosta (nim. pidä kamera aina valmiina)

Grampians National Park, Victoria

Kengurut ja vallabit ovat koalien ohella Australian tunnetuimpia eläimiä. Niitä on joissakin paikoissa jopa riesaksi asti, koska isot laumat syövät farmieläimien ruohot ja ovat uhka liikenteessä. Meistä turisteista nämä otukset olivat kuitenkin todella hienoja. Oli aivan upeaa päästä seuraamaan niitä läheltä. 

Huvittavaa oli lisäksi bongata äitikenguru, jolla oli iso poikanen "joey" pussissa. Välillä pieni pää kurkki emon suojista maailmanmenoa. Toisinaan isosta poikasesta ei näkynyt muuta kuin pussista ulos sojottavat jalat. Tuntui uskomattomalta, että emo antaa ison poikasen ängetä itsensä pieneen pussiin.

Aika, jonka kengurun poikanen viettää pussissa, vaihtelee lajista riippuen. Yleisesti ottaen poikanen asustaa pelkästään pussissa ensimmäisen puoli vuotta ja sen jälkeen vielä muutamasta kuukaudesta puoleen vuoteen vuoroin ulkona ja pussissa.

My cafe break mates at Halls Gap, Victoria

 

Australiassa on todella paljon hienoja, uskomattoman värikkäitä ja erikoisia lintuja. Ei minulla niistä nyt ole muuta sanottavaa. Katsokaa kuvia ja ihmetelkää!

Cassowary

Emu

Viimeisenä vuorossa on luikertelevaiset matelijat, yäk. Emme kumpikaan tykkää käärmeistä, mutta niitä ei voi Australian eläinten esittelyn kohdalla ohittaa. Maailman 25:stä myrkyllisimmästä käärmeestä Australiassa elää 20. Me näimme onneksi vain yhden käärmeen (elossa) ja se piilotteli mangrovepuun oksalla. Katso oheista kuvaa. Huomaisitko itse tuon? 

 

Southern Grass Skin

Jos matelijalla on neljä jalkaa, on se jo meille hiukan helpompi juttu sietää. Erilaisia kivoja kekkoja ja muita pieniä liskoja näkyi paljon. Isommat materiat kuten krokotiilit ovatkin sitten asia erikseen. Käärmeet hyökkäävät ihmisen kimppuun harvoin tarkoituksella, mutta erityisesti suolaisien vesien äkäiset krokotiilit ovat todellinen uhka. Niistä varoitetaan ahkerasti, koska ne voivat helposti hyökätä ihmisen kimppuun. Niissä paikoissa joissa krokotiileja asustaa, on syytä pysyä vähintään kymmenen metrin päässä vedenrajasta, koska sumeassa vedessä voi vaania ovela peto, jolla on maailman kovin puruvoima. Iso krokotiili voi helposti kaataa monta sataa kiloa painavan puhvelin, joten ihminen on sille vain pieni suupala.

Little one warming up, Daintree rainforest, Queensland

Daintree rainforest, Queensland

Tässä kaikki tällä kertaa. Viimeisessä Australian jutussa paketoimme maan ja pohdimme jälleen mitä jäi käteen.