torstai 30. lokakuuta 2014

Borneon aarrejahti

Meillä oli suuri ilo ja onni saada ihastella Borneossa useita uniikkeja lajeja. Olen tästä syvästi kiitollinen, mutta samalla mieleni on raskas.  Sademetsien tuhon ja elinympäristöjen pirstaloitumisen näkeminen oli sydäntäsärkevää. Minulle tuli väkisinkin tunne, että kuuluisia orankejakin suojellaan osittain turisteja varten, ei niiden itsensä takia. Moni muukin sademetsän eläin toimi (eko)turistimagneettina, joita valtionkin matkailumainoksissa ylistetään. Ristiriita on, että samaan aikaan kun nuoleskellaan viherpiiperöitä hyväksytään uudet sademetsähakkuut.

Koitetaan nyt kuitenkin kääntää tämä kokemus positiiviseksi. Ensimmäinen aarteemme oli saada ihastella orankeja sekä Sepilokin Orangutan Rehabilitation Centressä että vilaukselta villinä luonnossa. Tämä oli upea elämys, vaikka joku haukkuikin keskusta pelkäksi raha-ahneeksi eläintarhaksi. Oli todella hauskaa päästä näkemään näiden "metsän miehien" touhuamista. Kaikki tapahtui kuitenkin eläinten ehdoilla, mahdollisimman häiriöttä ja turvallisen etäisyyden päästä. 

Sepilokin kuntoutuskeskus on perustettu jo vuonna 1964 orpojen orankien hoitamiseksi. Keskuksen yhteydessä on 43 km2 suojelualue, jolla elää nykyään villinä ja vapaana 60 - 80 yksilöä. Oman laskelmani mukaan paikka alkaa kuitenkin väkisinkin käydä pieneksi, koska aikuinen urosoranki tarvitsee noin 1 - 1,5 km2 kokoisen reviirin. Tarvittaan siis muitakin sademetsäalueita, joihin kuntoutettuja orankeja voidaan vapauttaa.

Sepilokin toiminnasta tekee erityisen mainion, koska sen tavoite on aina vapauttaa jokainen eläin luontoon. Kuntoutus tapahtuu tarkkaan suunnitelluissa jaksoissa. Alussa orpona löydet pienet orankivauvat tarvitsevat ihmistä keinoemokseen, muuten kaikkea ihmiskontaktia vältetään. Luonnossa orankiemo huolehtii poikasestaan tiiviisti jopa 6 - 8 vuotta, naaraspoikasia vielä tätäkin kauemmin. Tätä nuoremmat poikaset eivät selviä yksin luonnossa. Näin ollen on helppo päätellä, että orankit lisääntyvät hyvin hitaasti. Ne eivät tee elämänsä aikana kuin 2 -3 poikasta, mikä vaikeuttaa tuhottujen populaatioiden korjaantumista. Keskuksessa ihmiskontaktit minimoidaan, kun poikasten on aika itsenäistyä. 
Picture of outside nursery behind mirror glass
Puistossa vapaana eläville - puoliksi villeille - orankeille tarjotaan kaksi kertaa päivässä ruokaa. Aamupalalle metsästä keikkui paikalle kaksi nuorta orankia. Varovasti tilannetta silmäillen ja välillä pysähtyen ne lähestyivät ruokapaikkaa. Ne arastelivat selvästi buffeeaterialle kuokkimaan tulleita muita apinoita. Myöhemmin aterialle tuli vanhempi emo pienen poikasensa kanssa. Se rohkeni onneksi syödä aika rauhassa, mutta piti kaiken aikaa toista kättään pienokaisen suojana. 
Freely living semi-wild orangutans
Iltapäivällä ruokintapaikalle tuli toinenkin emo hiukan vanhemman poikasensa kanssa. Oli mahtava nähdä, että orankit ovat lisääntyneet luonnossa ja voivat siinä mielessä hyvin. Halusimme liittää tähän pienen videopätkän, vaikka zoomattu kuva onkin todella huonolaatuinen. Tämä tilanne on ruokailun yhteydestä, mutta aikaisemmin saimme seurata kun poikanen ja emo temppuilivat hassusti köysissä. Näytti ihan siltä, kun emo olisi hellästi opettanut poikasta kiipeilemään niin kuin sen tuleekin.
video


Metsän miehet = Orang utan


Nähdäksemme muita sademetsän aarteita matkustimme syvemmälle sademetsän siimekseen Sukaun kylään Kinabatangan-joen varrelle. Kuten olen jo itkenyt, kolmen tunnin matkan ajan maisemaa hallitsivat surulliset palmuöljyplantaasit, avokaivokset ja tietyömaat. Emme todellakaan voi väittää olleemme syvällä villin luonnon keskellä, vaikka kiehtovan sademetsän rippeitä pääsimmekin ihailemaan.

Sademetsää on Malesian toiseksi pisimmän joen varrella enää yhden - kahden kilometrin levyinen kaistale, jos sitäkään. Retki oli silti ikimuistoinen ja näimme iloksemme monia hienoja eläimiä, joista osa endeemisiä ja uhanalaisia. 
Morning view to Kinabatangan river from Sukau village
Yksi ehdottomista lemppareistani tällä kolmen päivän retkellä oli nenäapina. Aikuisella urosnenäapinalla on pitkä roikkuva nenä ja iso (kalja)maha. Naaraiden nenä on pieni pysty nykerö. Näitä laumoissa joen rannalla eläviä apinoita näimme useamman kerran. Oli vaikea uskoa silmiään ja sitä, että näen näitä omituisia otuksia villinä metsässä. Valitettavasti lyhyellä (17 - 50 mm) reissuputkellani ei mitenkään pystynyt ottamaan kaukana puissa viipottavista eläimistä edustavia kuvia. Laitan tähän nyt kuitenkin muutaman huonon otoksen vähän niin kuin todistusaineistoksi. 
Proboscis monkeys
Muut apinat, joita Borneossa näimme olivat hyvin yleinen Long-tailed macaquePig-tailed macaque ja Red leaf Monkey. Erittäin uhanalaisista borneonnorsuista bongasimme vain jätöksiä. Muilta reissareilta kuulimme myöhemmin, että niitä oli nähty joen rannalla samana iltapäivänä kun me olimme lähteneet Sukausta. Aina ei käy tuuri. Linnuista sen verran, että kivoja bongauksia olivat: Blue-eared Kingfisher, Stork-billled Kingfisher, Black-and-Red Broadbill, Oriental Pied Hornbill, Helmeted Hornbill, Wreathed Hornbill, Rhinoceros Hornbill (Sepilok), Storm´s Stork. Niistä ei valitettavasti ole julkaisukelpoisia kuvia. Alla olevassa kuvassa on Puffy Fish Owl.

Yllätys yllätys... sademetsässä elelee myös käärmeksiä. Emme kumpikaan pidä niistä, mutta toisaalta oli hieno nähdä ensimmäisen kerran elämässään luonnossa kuuluisa python. Toisella yöretkellä näimme niitä kaksi. Me olimme onneksi turvallisesti veneessä ja ne sulattelemassa saalistaan rannalla. Alakuvassa oleva musta-keltaraitainen Mangrove Cat Snake puolestaan lekotteli aivan ruokaterassimme vieressä joenrannalla.
Mangrove Cat Snake in our B&B´s garden
Long-Tailed Macaque




Viimeisenä aamuna nousin aamuhämärissä tutkimaan majoituksemme lähiseutuja. Mahtavin löytö olivat Red-Leaf Monkey -lauma. Punaisten apinoiden pörröiset päät ja suloiset pikku naamat olivat hurmaavia. Ilokseni onnistuin jopa nappaamaan jonkinmoisen otoksen emosta pienen - vielä hopeanharmaan - poikasen kanssa. Laumassa oli toinenkin poikanen. Oli ilo nähdä, että ainakin tämä suojeltu apinalaji voi hyvin. Tästä hassusta pikku otoksesta tuli minulle yksi parhaista sademetsän aarrejahdin muistoista. 

Pakko sitä on toistella, että on tämä meidän maapallo vaan ihmeellinen JA SUOJELEMISEN ARVOINEN paikka!


Heräsikö ajatuksia? Tuliko mieleen kommentteja tai kysymyksiä? Niistä olisi kiva kuulla!

torstai 23. lokakuuta 2014

Sademetsät tuhoutuu - HERÄTKÄÄ!

Meidän pitäisi olla Borneossa maailman vanhimpien sademetsien kupeessa. Niitä ei kuitenkaan näy. Siellä missä niitä on joskus rehottanut on silmänkantamattomiin palmuöljyplantaaseja. Parin - kolmen tunnin ajomatkan ajan kohti vielä olemassa olevaa sademetsälänttiä maisemaa vallitsivat vain suorissa yksitoikkoissa riveissä törröttävät palmuöljypalmut kuin sotilaat. Eihän se näin voi olla! Meidän pitäisi nousta taistoon sademetsien puolesta!

Sademetsät ovat aivan ylivoimaisesti maailman monimuotoisimpia ekosysteemejä. Vaikka niiden yhteenlaskettu pinta-ala on vain 6 % (erään lähteen mukaan luku on enää 2 %) maapallon maapinta-alasta, elää niissä yli puolet maailman eliölajeista. Siitä huolimatta, että sademetsät ovat luonnon aarreaittoja niitä tuhotaan holtittomasti. Yksi tapa kuvata tuhovauhtia on sanoa, että jalkapallokentän kokoinen alue pistetään matalaksi joka toinen sekunti. Vuositasolla tämä tarkoittaa, että joka vuosi sademetsiä hävitetään noin 150 000 km2, mikä vastaa puolta Suomen pinta-alasta. 
Ihailemassa tutkimuskeskuksessa borneolaista sademetsää 17 metrin korkeudelta
Jo puolet trooppisista sademetsistä on tuhottu. Ihan järjestöntä! Tämä on koko maailman mittakaavassa suurin syy luonnonmonimuotoisuuden kaventumiselle. Lisäksi sademetsien hävittäminen nopeuttaa ilmastonmuutosta. Tuhoamalla sademetsien ainutlaatuinen ekosysteemi saatamme samalla hävittää kasvin, josta voisi löytyä lääke syöpään johonkin muuhun sairauteen. Luin juuri, että joissain maissa lasten leukemiaa hoidetaan jo nyt lääkkeellä, joka on tehty vain sademetsässä kasvamasta kukasta.

Borneon ainutlaatuiset sademetsät ovat vaarassa tuhoutua kestämättömän metsätalouden ja palmyöljyntuotannon takia. Tämä on katastrofi! Borneon sademetsissä arvellaan olevan tai olleen? enemmän kasvilajeja kuin missään muualla maailmassa. MIETI! Puulajeja on ainakin 3000 (vrt. Suomessa 30!) ja pelkästään erilaisia orkidealajeja on löydetty 1700.




Borneo on koti erittäin uhanalaiselle beorneonorankille ja borneonnorsulle. Ne käyvät taistelua olemassaolostaan suojelualueiden ja kuntoutuskeskusten avulla. Lisäksi alueen subtrooppisissa metsissä elää lukuisia muita endeemisiä eli kotoperäisiä lajeja, joita ei siis esiinny missään muualla maailmassa. Jos ne hävitetään, katoavat ne ikuisiksi ajoiksi ja tuhoutuu taas osa maapallomme elintärkeästä monimuotoisuudesta.

Elinympäristöjen tuhoutumisen lisäksi laitoin eläinkauppa on edelleen merkittävä uhka monille uhanalasille eläimille. Erittäin uhanalaista muurahaiskäpyä pyydetään ruuaksi ja taikauskoisten rohdoksi mm. Kiinaan. Borneonorankeja pyydetään yhä lemmikeiksi. Uskomatonta mutta valitettavasti totta. Orankinpoikasen pyydystämiseksi rikolliset tappavat emon. Valitettavasti tässä rytäkässä poikanen saattaa kuolla myös pudotessaan tai pelästyessään emon kuolemaa. Sanotaan, että jokaista vangiksi päätyvää orankia kohden kuolee lisäksi 3 - 5 muuta yksilöä. 
800 - 1000 vuotta vanha sademetsäpuu
Miksi sademetsiä tuhotaan? 
Yleisimmät syyt ovat viljely- ja laidunmaanraivaus. Pelloilla kasvatetaan (rehu)soijaa, sokeriruokoa ja palmuöljyä. Viljavia laidunmaita tarvitaan lisää lihakarjalle, jota lihanhimoiset ihmiset himoitsevat. 

Metsäkato on Borneon sademetsien suurin uhka. Kasvit tuhoutuvat ja eläimiltä viedään koti. Kaiken lisäksi tulvat yleistyvät ja metsäpalovaara kasvaa. Borneon saaren sademetsistä jo puolet on hakattu maan tasalle. Tämä on aivan kauhean surullista. Metsiä kaadetaan puutavaraksi, selluteollisuuden raaka-aineeksi ja pois palmuöljyplantaasien tieltä. Valtaosa - noin 90 % - maailman palmuöljyplantaaseista sijaitsee Indonesiassa ja Malesiassa. Toinen suuri uhka sademetsille on kaivosteollisuus. Metsät kaadetaan avolouhosten tieltä.

Mitä pitäisi ja voisi tehdä?
Indiana Jones
Isossa mittakaavassa viljely- ja laidunmaiden käyttö pitää saada kestävälle pohjalle. WWF on sitä mieltä, että palmuöljyn tuotantoa ei kannata kokonaan lopettaa. Se on maailman käytetyin öljy, joka tarvitsee vähemmän tilaa kuin rypsi ja on tärkeä tulonlähde monille kehitysmaille. Biopolttoaineena se on tervetullut vaihtoehto mineraaliöljylle, mutta tuotanto pitää kuitenkin muuttaa kestäväksi. 

Ennen kun voimme olla varmja, että palmuöljyntuotanto on kestävällä pohjalla, kannattaa lukea tarkkaan ruoan ja kosmetiikan ainesosat ja välttää palmuöljyä sisältäviä tuotteita. Saatat yllättyä, miten monesta paikasta sitä löydät. USA:ssa myynnissä olevista pakatuista tuotteista on puolessa käytetty palmuöljyä. Greenpeacen mukaan mm. "Head & Shoulders hilseshampoota tuottava Procter & Gamble hankkii palmuöljyä yhtiöiltä, jotka kaatavat metsää orankien elinalueilta Indonesiassa."

Metsäteollisuuden pitäisi tietenkin lopettaa holtiton sademetsien hakkuu sekä jalopuiden noukkiminen joukosta. Huonekaluteollisuudessa käytetään paljon sademetsäpuita. Älä osta huonekaluja tai tuotteita, jotka on saatettu tehdä sademetsäpuista. Varmista aina, että ulkomaalaisilla puutuotteilla on ns. sademetsäsertifikaatti.

Yksi hyvä keino säästää sademetsiä ja luontoa yleensäkin on syödä vähemmän lihaa. Vaikkei liha olisikaan kasvanut sademetsälaitumilla, on sen rehussa oleva soija voinut hyvinkin kasvaa entisen sademetsän alueella. 

Tietenkin on selvää, ettei missään tapauksessa saa osta uhanalaisista eläinlajeista tehtyjä tuotteita, rohtoja, ruokia. Yksi keino tukea sademetsien suojelua on ostaa itselleen pala sademetsää tai adoptoida uhanalainen sademetsän eläin. Eri vaihtoehtoja tähän löytyy netistä paljon.

Se on nöyrästi myönnettävä, että matkustamisella on paljon huonoja ympäristövaikutuksia. Toivomme kuitenkin, että sillä voisi vaikuttaa myös positiivisesti. Käymällä suojelualueilla, eläinten kuntoutuskeskuksissa ja esimerkiksi sademetsien tutkimus- ja infokeskuksissa, haluamme tukea suojelupyrkimyksiä. Samalla toivottavasti vahvistamme paikallisten uskoa siihen, että ns. ekomatkailu voi olla parempi ja kestävänpi tulonlähde kuin esimerkiksi eläinten salakuljetus tai sademetsien tuhoaminen pikavoittojen takia.

Lisätietoa löytyy lähteinäkin käytetyiltä sivuilta: 
Jos jaksoit lukea tänne asti niin kerronpa sinulle vielä senkin, että jopa ebolan leviämisen yksi taustatekijä saattaa olla metsien tuhoaminen. Tämä ei liityy metsien tuhoamiseen yleensä. Asiasta voit lukea lisää täältä.

-----------------------------------------
Lisäys 27.10.2014
Halusin laittaa alkuperäiseen päivitykseen positiivisia, sademetsää ylistäviä kuvia, vaikka ne hiukan ristiriidassa tekstin kanssa ovatkin. Toinen syy oli se, ettei minulla ole hyviä kuvia kuvaamaan metsätuhoa. Lisäsin nyt kuitenkin tähän loppuun pari autonikkunasta otettua räpsyä. Videota nettiyhteytemme ei valitettavasti jaksanut siirtää. Tällaista on surullinen ja tyypillinen maisema Sabahissa eli Malesian Borneossa. 




maanantai 20. lokakuuta 2014

Skootterilla halkipoikki Balin


Toisella viikolla Balilla otimme skootterit allemme ja huristimme halki vihreän saaren. 125 kuutioisen menopelin päivävuokra oli alle kolme euroa. Hävettää melkein myöntää, että tapamme mukaan tinkasimme valmiiksi halvasta hinnasta hiukan. Polttoaine maksoi 0,47 € litra, joten pääsimme köröttelemään pitkin poikin saarta melkoisen halvalla. 


Päätimme valita ensimmäiseksi reitiksemme maaseudun halki ja tulivuorien kupeesta kulkevan pienemmän tien. Se oli ehkä hiukan hitaampi, mutta johdatti meidät läpi pienien idyllisten kylien ja vuoria raidoittavien terassiviljelmien. Riisin lisäksi pelloilla näyttettiin kasvattavan ainakin maissia, muita vihanneksia ja hedelmiä.
Ensimmäinen etappimme päättyi saaren pohjoisrannalla sijaitsevaan Lovinan rantakaupunkiin. Sesonkiaikaan paikka saattaa kuhista turisteja, mutta nyt ravintolat ammottivat tyhjinä. Paikalliset sen sijaan tuntuivat nauttivan auringonlaskusta ja rannalla kuhertelusta niin kuin aina ennenkin.
Lovina, Bali
Jatkoimme Lovinasta itään Amedin kylään saaren pohjoisrantaa myötäillen. Suunnistaminen oli nyt huomattavasti helpompaa kuin edellisenä päivänä kiemuraisella vuoristotiellä. Meidän ei tarvinnut kuin painaa kaasua ja pitää huoli, että meri pysyy vasemmalla puolella. Tie oli ohittelevia kuorma-autoja lukuunottamatta rauhallinen. Kaupungeissa liikenne oli meille arkajaloille välillä jopa hiukan kaaottista. Ajaminen onnistui kuitenkin ilman harmaita hiuksia, kunhan liikenteen rytmiin pääsi mukaan eikä tehnyt äkkinäisiä liikkeitä. Tiet olivat Balilla pääosin todella hyvässä kunnossa.

Amedissa majoituimme kylän reunamilla sijaitsevaan viihtyisään rantahuvilaan. Nettiä saati televisiota ei ollut, mutta kuka niitä nyt olisi kaivannut. Matkapuhelinyhteydetkään eivät toimineet, joten paikka sopi täydellisesti muutaman päivän rauhoittumiseen ja paikallisen tohinan ihmettelyyn. Kiviseltä rannalta lähti aamuneljältä pienet kalastajaveneet kolisten merelle. Parhaana aamuna laskimme, että niitä näkyi horisontissa yli 300.  
Amedin kylän edustalla oleva riutta yllätti meidät erittäin positiivisesti. Vaikka kylän ranta oli jo rakennettu monin paikoin täyteen hotelleja ja majataloja, oli riutta edelleen hyväkuntoinen. Erilaisia värikkäitä lehtikoralleja ja kaloja oli paljon. Lisäksi oli mukavaa päästä kerrankin pulikoimaan kylpyveden lämpöisessä vedessä. Toivon, että päädymme joskus Amediin uudelleen eivätkä turistimassat ole runnelleet paikan viehättävyyttä.
Amedissa vietettyjen päivien jälkeen palasimme uskomattoman upeiden maisemien halki Ubudiin. Utuiset riisipellot tuntuivat höyryävän aamu-auringossa.
Bali on tullut tunnetuksi hiekkarannoistaan ja hyvistä surffivesistään. Ennen Balilta lähtöä kävimme kurkkaamassa Denpasarin vieressä sijaitsevaa kuuluisaa Kuta-beachiä. Vaalea hiekkaranta oli ihan kaunis ja aallot näyttivät olevan surffaleille suotuisia. Paikka ei kuitenkaan houkutellut meitä. Ihmisiä ja hässäkkää oli aivan liikaa, vaikka tunnelma olikin rento. 

Bali jätti minuun ristiriitaiset tunteet. Kun teimme lähtöä tunsin itseni yht´äkkiä surulliseksi - en tiedä miksi. Ehkä se johtui siitä, että oli haikeaa hyvästellä ihana ystävä tietämättä milloin hänet tapaa uudelleen. Toisaalta toisten aloittaessa uutta elämään maailmalla mieleen luikertelivat myös mietteet siitä, missä on minun paikkani maailmassa. 

Sekavien tunnelmien takia on vaikea summata ajatuksia ensimmäisestä maistiaisestamme Indonesiasta. Roskat on Balilla(kin) edelleen tapana heittää aidan yli tai auton ikkunasta pusikkoon. Tämä on ikävä tapa, mutta Bali ei silti vaikuttanut mitenkään erityisen törkyiseltä. Näyttävä arkkitehtuuri ja rehottava trooppinen luonto paikkaavat jonkin verran roskaongelmaa. Asukkaita, turisteja ja liikennettä on Balilla paljon, samoin krääsäkauppoja niin kuin niin vähän joka paikassa. Alkuperäinen eksoottinen kulttuuri tuntui silti olevan vahvasti ja värikkäästi elossa. Sitä oli kiehtova seurata. Monet hakevat Balilta joogan ja meditaation avulla henkistä tasapainoa. Ehkä niissä merkeissä sinne sinne tulee joskus palauttua itsekin. 

Meidän seuraava kohteemme on BORNEO! Tarkoitus on bongata bucketlistallakin oleva uhanalainen borneonoranki.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Suitsukkeiden tuoksuinen Bali

Terveisiä Indonesiasta! Kliinisten länsimaiden jälkeen Indonesia löi odotetusti kunnolla kuonoon. Heti kun lentokoneesta astui ulos kaikki aistit saivat ärsykkeitä. Kuuman kostea ilma pöllähti iholle ja teki välittömästi mieli hankkiutua eroon ylimääräisistä inhottavan kankeista vaatteista, sukista ja kengistä. Suitsukkeiden, mausteiden ja trooppisen luonnon tuoksut tulvahtivat nenään, Korviin kantautui liikenteen melun ylikin sirkkojen villi siritys.

Uskonto oli hyvin näkyvässä asemassa Balilla. Melkein joka kadunkulmassa näytti olevan jonkinlainen temppeli. Lisäksi asuntojen pihapiirissä oli lähes aina jonkinlainen alttari. Rikkaiden pihoissa alttarit olivat isoja ja prameita. Niihin taitaa liittyä hiukan kilpavarusteluakin, jolla omaa statusta halutaan pönkittää. Köyhemmillä kodin pyhä paikka voi olla vain yksinkertainen taso ja patsas.

Palmunlehdistä tehtyjä pikkiriikkisiä riisikuppeja ja kukkakoreja suitsukkeineen oli uskonnollisten paikkojen lisäksi monissa arkisissa paikoissa. Niiden toivottiin käsitykseni mukaan toisaalta suojelevan ja toisaalta tuovan päivään hyvää onnea kotien, kauppojen ja majapaikkojen edustalla, kadunvarsilla, pellonreunalla, autoissa...

Vietimme kaksi hienoa viikkoa Balin saarella. Indonesia koostuu yli 17 000:sta saaresta ja olisimme voineet valita reissukohteeksi monta muutakin mielenkiintoisia saarta, mutta halusimme vierailla hyvän ystävämme luona. Hän aloitti syksyllä Balilla Ubudin liepeillä parin vuoden pestin opettajana paikallisessa Green Schoolissa. Saimme asua hänen luonaan Ubudissa ja tutustua rauhassa kulttuuririkkaaseen alueeseen. Oli rentouttavaa olla välillä aloillaan joutumatta etsimään koko ajan uutta majapaikkaa.

Matelimme ruuhkaisia teitä lentokentältä Balin pääkaupungista Denpasarista Ubudiin taksilla. Odotin koko ajan, milloin väenpaljous vähenee ja riisipeltojen täyttämä rauhallinen maaseutu alkaa. Odotin turhaan. Näimme toki auringonlaskussa muutamia upeita utuisia riisipeltoja, mutta varsinaiselta maaseudulta se ei tuntunut. Ihmisiä ja autojen sekä mopojen vilinää riitti tällä välillä loputtomasti, mikä ei ehkä ole ihme, koska kyseessä lienee yksi Balin vilkkaimmin liikennöity tie. Aloin ymmärtää, että suhteellisen pienellä saarella asuu reilusti yli neljä miljoonaa ihmistä ja se ei voi olla näkymättä maisemassa.
Lähestyttyämme Ubudia tiet kävivät koko ajan pienemmäksi. Kahden auton piti ohittaa matelemalla toisensa, jotta osumilta vältyttiin. Sisämaassa sijaitsevaa Ubudia pidetään kai Balin kulttuuripääkaupunkina. Taitelijoiden gallerioita oli paljon ja paikka tuntui kuhisevan erilaisia seremonioita, joihin paikalliset riensivät harvase päivä näyttävissä juhlavaatteissaan. Oli hienoa nähdä, että balilaiset ovat pitäneet niin hyvin kiinni omasta kulttuuristaan ja uskonnollisista perinteistään globalisaation ja turistimassojen paineessakin.
 
Balilla animismi on monille hinduille tyypillinen ajattelutapa. Näin ollen he kokevat, että myös eläimillä, kasveilla ja jopa kivillä voi olla sielu. Kävimme yhtenä päivänä hindulaisten pyhässä apinametsässä ja -temppelissä Sacred Monkey Forest Sanctuary.
 
They who practice austerity and faith in the forest,
The peaceful knower that live on alms,
Depart assionless through the door of the sun,
To where is that immortal Person,
even the imperishable Spirit.

 ~ The Mundaka Upanishad ~
 
 
Arkielämä tuntui rullaavan Ubudin seudulla luonnollisessa rytmissä auringon kanssa. Kuuden aikaan aamulla alkoi mopedin tasainen pärinä, joka laantui illan mittaan. Jos olisi ollut iltariennoista kiinnostunut, tanssiesityksiä ja musiikkibaareja olisi löytynyt, mutta meille riitti mainiosti mukava yhdessäolo ja paikallisen kuhinan ihmettely. Turismi ja siihen liittyvä kaupankäynti olivat Ubudissa suuressa roolissa, mutta paikka on onneksi säilyttänyt eksoottista charimaan. Keskellä kaupunkia viljeltiin maata entiseen tapaan ja rähjäinen markkina-alue kuhisi turistien lisäksi paikallisia ostajia.

Meille oli tervetullutta Indonesian halpa hintataso. Lounaan sai juomineen kaikkineen helposti parilla kolmella eurolla. Erityisesti Australian ja Uuden-Seelannin jälkeen kaikki tuntui halvalta, vaikka moni asia paikallisessa rahassa usein kymmeniätuhansia maksoivatkin. Kerron hiukan lisää Indonesian seikkailusta seuraavassa jutussa.