maanantai 20. lokakuuta 2014

Skootterilla halkipoikki Balin


Toisella viikolla Balilla otimme skootterit allemme ja huristimme halki vihreän saaren. 125 kuutioisen menopelin päivävuokra oli alle kolme euroa. Hävettää melkein myöntää, että tapamme mukaan tinkasimme valmiiksi halvasta hinnasta hiukan. Polttoaine maksoi 0,47 € litra, joten pääsimme köröttelemään pitkin poikin saarta melkoisen halvalla. 


Päätimme valita ensimmäiseksi reitiksemme maaseudun halki ja tulivuorien kupeesta kulkevan pienemmän tien. Se oli ehkä hiukan hitaampi, mutta johdatti meidät läpi pienien idyllisten kylien ja vuoria raidoittavien terassiviljelmien. Riisin lisäksi pelloilla näyttettiin kasvattavan ainakin maissia, muita vihanneksia ja hedelmiä.
Ensimmäinen etappimme päättyi saaren pohjoisrannalla sijaitsevaan Lovinan rantakaupunkiin. Sesonkiaikaan paikka saattaa kuhista turisteja, mutta nyt ravintolat ammottivat tyhjinä. Paikalliset sen sijaan tuntuivat nauttivan auringonlaskusta ja rannalla kuhertelusta niin kuin aina ennenkin.
Lovina, Bali
Jatkoimme Lovinasta itään Amedin kylään saaren pohjoisrantaa myötäillen. Suunnistaminen oli nyt huomattavasti helpompaa kuin edellisenä päivänä kiemuraisella vuoristotiellä. Meidän ei tarvinnut kuin painaa kaasua ja pitää huoli, että meri pysyy vasemmalla puolella. Tie oli ohittelevia kuorma-autoja lukuunottamatta rauhallinen. Kaupungeissa liikenne oli meille arkajaloille välillä jopa hiukan kaaottista. Ajaminen onnistui kuitenkin ilman harmaita hiuksia, kunhan liikenteen rytmiin pääsi mukaan eikä tehnyt äkkinäisiä liikkeitä. Tiet olivat Balilla pääosin todella hyvässä kunnossa.

Amedissa majoituimme kylän reunamilla sijaitsevaan viihtyisään rantahuvilaan. Nettiä saati televisiota ei ollut, mutta kuka niitä nyt olisi kaivannut. Matkapuhelinyhteydetkään eivät toimineet, joten paikka sopi täydellisesti muutaman päivän rauhoittumiseen ja paikallisen tohinan ihmettelyyn. Kiviseltä rannalta lähti aamuneljältä pienet kalastajaveneet kolisten merelle. Parhaana aamuna laskimme, että niitä näkyi horisontissa yli 300.  
Amedin kylän edustalla oleva riutta yllätti meidät erittäin positiivisesti. Vaikka kylän ranta oli jo rakennettu monin paikoin täyteen hotelleja ja majataloja, oli riutta edelleen hyväkuntoinen. Erilaisia värikkäitä lehtikoralleja ja kaloja oli paljon. Lisäksi oli mukavaa päästä kerrankin pulikoimaan kylpyveden lämpöisessä vedessä. Toivon, että päädymme joskus Amediin uudelleen eivätkä turistimassat ole runnelleet paikan viehättävyyttä.
Amedissa vietettyjen päivien jälkeen palasimme uskomattoman upeiden maisemien halki Ubudiin. Utuiset riisipellot tuntuivat höyryävän aamu-auringossa.
Bali on tullut tunnetuksi hiekkarannoistaan ja hyvistä surffivesistään. Ennen Balilta lähtöä kävimme kurkkaamassa Denpasarin vieressä sijaitsevaa kuuluisaa Kuta-beachiä. Vaalea hiekkaranta oli ihan kaunis ja aallot näyttivät olevan surffaleille suotuisia. Paikka ei kuitenkaan houkutellut meitä. Ihmisiä ja hässäkkää oli aivan liikaa, vaikka tunnelma olikin rento. 

Bali jätti minuun ristiriitaiset tunteet. Kun teimme lähtöä tunsin itseni yht´äkkiä surulliseksi - en tiedä miksi. Ehkä se johtui siitä, että oli haikeaa hyvästellä ihana ystävä tietämättä milloin hänet tapaa uudelleen. Toisaalta toisten aloittaessa uutta elämään maailmalla mieleen luikertelivat myös mietteet siitä, missä on minun paikkani maailmassa. 

Sekavien tunnelmien takia on vaikea summata ajatuksia ensimmäisestä maistiaisestamme Indonesiasta. Roskat on Balilla(kin) edelleen tapana heittää aidan yli tai auton ikkunasta pusikkoon. Tämä on ikävä tapa, mutta Bali ei silti vaikuttanut mitenkään erityisen törkyiseltä. Näyttävä arkkitehtuuri ja rehottava trooppinen luonto paikkaavat jonkin verran roskaongelmaa. Asukkaita, turisteja ja liikennettä on Balilla paljon, samoin krääsäkauppoja niin kuin niin vähän joka paikassa. Alkuperäinen eksoottinen kulttuuri tuntui silti olevan vahvasti ja värikkäästi elossa. Sitä oli kiehtova seurata. Monet hakevat Balilta joogan ja meditaation avulla henkistä tasapainoa. Ehkä niissä merkeissä sinne sinne tulee joskus palauttua itsekin. 

Meidän seuraava kohteemme on BORNEO! Tarkoitus on bongata bucketlistallakin oleva uhanalainen borneonoranki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti