perjantai 10. lokakuuta 2014

Varoituksen sana myrkkykankaista

Sain muutama päivä sitten yllättäen hirveät allergiset oireet. Olemme lähes 100 % varmoja, että oireet tulivat uudesta puuvillaisesta kassistani. Pahimmassa tapauksessa kankaassa olevat myrkyt polttivat kaulaani pysyvät jäljet ja haluan siksi kirjoittaa asiasta pari varoittavaa sanaa.
Ostin Uudesta-Seelannista markkinoilta (muka?) paikallista tuotantoa olevan ”hippilaukun”. Halusin Kaakkois-Aasiaan pussukan, jossa voisin raahata kameraani vähemmän huomiota herättävästi. Olemme koittaneet olla ostamatta reissussa mitään turhanpäivistä, mutta tämä ei tuntunut mukamas turhuudelta, eihän minulla ole varsinaista käsilaukkua mukana koko reissussa...

Käytin kassia Uudessa-Seelannissa ilman mitään ongelmia. Mutta Indonesiassa, kun kassi pääsi ensimmäisen kerran kosketuksiin paljaan ihon kanssa, alkoivat ongelmat. Ensin kaulalle tuli punottava läntti. Luulin sitä hiertymäksi enkä tehnyt asialle mitään. Aamulla punotus oli levinnyt ja kutisi, mutta en vieläkään tajunnut tehdä asialle mitään. Minulla on aina keväisin aurinkoihottumaa, joten oletin oireiden liittyvän jotenkin siihen. Ihmettelin toki, miksei muutama viikko sitten Tongalla tullut mitään oireita.

Kannoin kassia seuraavana päivänä hikisellä olallani monta tuntia. Myöhemmin kämpillä aloimme epäillä, että tämä ei ole nyt enää ihan normaalia. Ihoa kuumotti ja kutisi hirveästi, korva oli tulessa ja pullea kuin tomaatti, pahimmasta kohdasta kaulalta iho oli rakkuloilla. Alue laajeni koko ajan kaulalta rintaan ja ylös korvaan. Lisäksi silmäkulmassanikin oli jo kutiava haavauma. Suoraan aloekasvista otetusta geelistä, kookosöljystä tai antihistamiinista ei ollut kummemmin apua, joten oli pakko rientää apteekkiin hakemaan kunnon mömmöjä.

Aluetta hoidettiin huolellisen pesun jälkeen vuoroin hydrokortisonivoiteella ja viileällä kääreellä. Silmään oli oma antibioottinen voide, joka alkoi tehota nopeasti. Parin päivän kärvistelyn jälkeen kutina alkoi vihdoista viimein laantua. Auringossa ei kuitenkaan voi olla ollenkaan, muuten iho alkaa heti pahasti poltella. Pahimmasta kohdasta josta iho on ”palanut” rikki, se nyt ruvella kuin santapaperi. Se kiristi ja aristi niin paljon, että tänään piti käydä vielä uudelleen apteekissa hakemassa siihen Bepanthenia.

Mitä tästä sitten opimme? Ensinnäkään emme voi ummistaa silmiämme tekstiiliteollisuudessa käytettäville kemikaaleille, joista osa on aivan kauheita myrkkyjä. Käytetyt kemikaalit voivat olla mm. väri-, pintakäsittely- tai homeenestoaineita. Esimerkiksi atsovärit voivat hajotessaan aiheuttaa syöpää. Niiden käyttö on monissa maissa kielletty, mutta silti niitä tavataan vielä etenkin halpatuotantomaiden tuotteissa. 

Tässä muutamia yleisimpiä hirviöesimerkkejä. Tekstiilien värienkiinnittymis- ja pintakäsittelyaineena käytetty formaldehydi on ihoa ärsyttävä ja voi suurina pitoisuuksina aiheuttaa jopa syöpää. Printtikuvioissa ja pinnoitetuissa kankaissa käytetty ftalaatin epäillään häiritsevän ihmisen hormonitoimintaa, vahingoittavan sikiöitä ja heikentävän hedelmällisyyttä. Dimetyylifumaraatti on kankaiden homeenestoaine, joka voi aiheuttaa voimakkaita allergisia ärsytysreaktioita. Esimerkiksi lasten ulkohaalareissa käytetty nonyylifenoli-etoksylaatti muuttuu hajotessaan nonyylifenoliksi, joka on pysyvä, myrkyllinen hormonihäiritsijä. Sen epäillään aiheuttavan sikiövaurioita. Listaa voisi jatkaa, mutta tässä nyt ensialkuun pieni alkupala. Eikö  kuulostakin aivan hirveältä!?! 

Tekstiilien kemikaalit voivat siis olla todella myrkyllisiä ja haitallisia. Vaikka EU:ssa kemikaalipitoisuuksia valvotaan otantakokeilla, saattaa myyntiin päätyä myrkyllisiäkin kemikaaleja sisältäviä tuotteita ja ylisuuria pitoisuuksia. Olkaa siis tarkkoja, ettette te tai perheenne turhaan altistu niille. 

Toinen opetus lienee, että olkaamme vastuullisempia kuluttajia - kuluttajahan ON kuningas - ja kiinnittäkää huomiota vaatteidenne ja tekstiilienne alkuperään. Tekee pahaa ajatella, millaisissa oloissa minun laukkunikin on värjätty ja käsitelty ja mitä kaikkea myrkyt ovat valmistajille ja ympäristölle aiheuttaneet. Lisäksi muistakaa aina pestä kaikki tekstiilit ennen käyttöä! En toivo kenellekään samaa kokemusta kuin minulle.

Lisää asiasta voi lukea mm. seuraavista Greenpeacen tutkimuksista ja jutuista:

4 kommenttia:

  1. Huh, yleensä tulee pestyä kaikki ennen käyttöä, mutta nyt en kyllä enää lipsu siitä! Ja eipä ois tullu kyllä mieleenikän että laukkukin voi moista aiheuttaa, mutta yhtälaillahan sekin on ihoa vasten. Onneksi alkaa jo helpottaa =) -Maria B

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria! Tämä episodi pakottaa avaamaan uudelleen silmät ympäristömme karskille kemikalisoitumiselle.

      Poista
  2. Toivottavasti ei enää kasva isommaksi.:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kasvanut läntti enää isommaksi, onneksi! Nyt se alkaa muutenkin olla aika hyvin parantunut. Bepanthenia täytyy vielä joka päivä laittaa, koska kuivaa ja hilseilevää ihoa kiristää.

      Poista