torstai 7. tammikuuta 2016

Bocas Town, Isla Colon

Bocas del Toron saariryhmässä on muutamia saaria, joille olisi voinut majoittua suhteellisen kätevästi. Me päätimme jäädä pääsaarelle Isla Colonille, Bocas Towniin. Vaikka emme yöelämää ja muuta hulinaa kaivanneetkaan ajattelimme, että Bocasista on helpoin järjestellä retkiä ja siellä on enemmän valinnan varaa ravintoloiden ja ruokakauppojen suhteen. Omaa rauhaa toi vuokraamamme pieni asunto. Hosteilleissa meno olisi voinut olla meille vähän liian hurjaa. Ennen kun jaan teille kuvia upeista paratiisirannoista haluan näyttää hieman arkisemman ja tylsemmän(?) puolen Bocasista.
View to Bocas from the sea
Water taxi
Isla Colonilla on jo näkyvissä Karibianmeren värikkyys ja letkeä meininki. Jotain alkuperäisestäkin lienee jäljellä, vaikka turismi onkin näkyvä osa etenkin Bocas Townia. Hyvin monen tasoista majoitusta on saatavilla, mutta hulppeita hotellikomplekseja ei kuitenkaan ole rivi rivissä kuten vähän pelkäsin. Kylän raitti tai kaupunkimaisema ei ole kiilloteltu - kaikkea muuta. Eksotiikalla on täälläkin varjopuolensa. Roskaa ja rojua on Bocasissa kaikki rannat, puskat ja nurkat täynnä. Myös kulkukoiria ja -kissoja on ongelmaksi asti. Edes turistien tähden paikkoja ei vaivauduta yhtään siistimään. ..Vai ovatko juuri turistit syy massiivisiin roskamääriin - sitä en osaa sanoa. Kierrätystä saarilla ei ole ja hanavesi ei ole juomakelpoista, joten pelkästään vesipulloja tulee hirveitä määriä. Löysimme vain yhden paikan, jossa tyhjiä vesipulloja pystyi täyttämään juomakelpoisella vedellä. Kaikki tämä kuulostaa ehkä karulta, mutta haluan tuoda esille myös näitä matkailun kääntöpuolia, joita harvemmin postikorttikuvissa esitellään. 
Tons of rubbish everywhere
More garbage in front of somebody´s front porch
Kids playing on the street
On tosi vaikea näyttää Bocasista hyvää yleiskuvaa. Monet paikallisten asuintalot näyttvät alla olevan kuvan tyyppisiltä. Ne ovat kosteudelta suojassa paalujen päällä sekä maalla että merellä. Väritystä löytyy kaikissa sateenkaaren väreissä, jos sitä on. Pihan siistinä pitämisestä useimmat eivät näyttäneet juuri välittävän. Jonkin verran on hienompia kivitalojakin. Hostellit ja etenkin hotellit ovat yleisesti ottaen myös fiinimpiä, mutta todella rähjäisiä majatalojakin löytyy
Local residence



Panamalaiset pukeutuvat yleisesti ottaen konservatiivisesti. Vaikka saarilla otetaan rennommin, ei uima-asuissa tai paidatta hillumista kaupungilla katsota täälläkään suopeasti. Vähäpukeisuudesta voi saada jopa sakot. Tästä on selkeät ohjeet satamassa ja pitkin kaupunkia. Asiaa valvovat poliisit. Näimme, kun poliisi huomautti surffaria, joka tallusti pääkadulla ilman paitaa. Silti määräyksiä ei haluta tai tajuta noudattaa. Minusta se tuntuu kovin epäkohteliaalta ja ylimieliseltä. Juuri eilen keskustan pankkiautomaatilla taaksemme tuli keski-ikäisen naisen matkalaukkunsa kanssa bikineissään vain ohut huivi vyötäröllään. Myös kaduilla juopottelu on kielletty. Useat eivät välitä siitäkään. Sanokaapa onko "maassa maan tavalla" -periaate täysin unohdettu ja turhanpäiväinen asia? 

 
Hostels on the main street
Ruokapaikoissa oli Bocas Townissa verrattain paljon valinnanvaraa. Me teimme kuitenkin aika paljon ruokaa itse siitäkin huolimatta, että tarvikkeita oli hyvin rajoitetusti tarjolla - etenkin tuoreita - ja ne olivat aika kalliita. Yllätykseksemme huomasimme, että kiinalaiset pitivät lähes kaikkia isompia marketteja ja krääsäkauppoja saarilla. Yhdestä saaren harvasta paikallisesta leipomosta löysimme erinomaiset panniinit välipalaksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti