Zakros Gorge - The Valley of the death, Kreeta

Tervehdys Kreetan (ihanasta) kuumuudesta! Teimme muutama päivä sitten todella hienon retken aivan Kreetan itäreunaan Kato Zakrokseen. Lähdimme sinne aikaisin aamulla Mirtoksesta. Matka kesti noin 2 h suuntaansa. Kun olimme sivuuttaneet Iearapetran ja sen lähiseudun kaupunkimaisemmat alueet, matka jatkui ensin halki tunnelmallisen, oliivipuiden värittämän maaseudun ja sitten lähes aution, jylhän vuoriston. 

Olive trees and rugged mountains around the village of Zakros 

Turistimassoista tai ruuhkista ei ollut tietoakaan. Kesän porottava kuumuus oli jo haalistanut vähäisiltäkin kasveilta värejä, mutta upeat siniviolettikukkaiset timjamipuskat viihtyivät vielä ihanasti tuoksuen jylhässä kivikossa.

The most eastern side of Crete

Kartalla syrjäinen reittimme pieniä (valkoisiksi merkittyjä) teitä pitkin arvelutti ensin hiukan, mutta onneksi menimme. Erityisesti meren rantaan serpentiiniteitä laskeutuva loppumatka oli todella antoisa. Pienet ja syrjäisimmätkin tienpätkät olivat yllättävän hyväkuntoisia ja leveitä. Hiekkateitä emme ole joutuneet ajamaan koko reissun aikana ollenkaan, vaikka olemme olleet suurimman osan aikaa pääteiden ulkopuolella.  

Serpentine roads

Matkalla bongasimme myös meille sopivia autioita rantoja.

Amazing turquoise and deep blue sea...

Saavuimme hyvissä ajoin määränpäähämme pieneen Kato Zakroksen kylään. Parkkeerasimme automme odottamaan merenrannalle, koska sinne lyhyt vaelluksemme tulisi päättymään. Otimme kylästä kyydin (12 €) takaisinpäin Zakros Gorgen aloituspaikkaan entrance A:lle. Moni tekee homman toisin päin tai kävelee matkan molempiin suuntiin, mutta meistä tuntui kivemmalta varmistaa kuljetus ensin ja tietää, että oma auto on sitten valmiina alhaalla.

Paikan nimi Kuolleiden laakso viittaa jylhistä kallioseinämistä löytyneisiin minoalaisiin hautalöydöksiin.

Zakroksen karu rotko tai oikeastaan sen suosituin ja näyttävin loppuosa, on vain 6 km pitkä eikä korkeuseroakaan tule matkalle kuin 100 m. Heti alussa laskeudutaan hiukan selkeämmin rotkon pohjalle, mutta muuten matka kulkee kohti merta hyvin loivaa alamäkeä. Matka on siis helposti käveltävissä ilman sen kummempia ponnisteluita, vaikka jäntevistä nilkoista ja hyvästä tasapainosta on toki kivikossa hyötyä. Kanjoni on melko leveä, joten täältä ei näkynyt monissa Kreetan vaelluskuvissa tyypillisiä kapeita solia. Se ei vähentänyt yhtään maiseman näyttävyyttä ainakaan meidän silmissä. 

Kompuroimisen ja liukastumisen välttämiseksi kulkiessa piti keskittyä, mutta reitillä pysyminen ei juuri ajatustyötä vaatinut sillä se kulkee selkeästi rotkon pohjalla. Haastavinta koko reissussa lienee auringonpaiste ja kuumuus, minkä takia retki olisi hyvä tehdä hyvissä ajoin aamupäivällä. Puiden varjoa löytyy paikoin ja niissä onkin hyvä pysähdellä säännöllisin väliajoin hörppäämään vettä, vaikka kävely kestääkin vain pari tuntia. Itse olemme koittaneet pitää kiinni siitä, että tulisi juotua vähintään ½ litraa/nassu tunnissa. Lisäksi päähine on porotuksessa aivan ehdoton.

Me teimme retken shortseissa, mutta kevyet pitkälahkeiset housut olisivat olleet myös oiva vaihtoehto. Auringon lisäksi ne suojaisivat myös kuivien, polulle rehottavien puskien raapaleilta.  

Jos et tiedä, niin Kreetan maaseutu kuhisee paikoin ampiaisia eikä Zakros Gorge ole poikkeus. Kulkiessamme läpi tiheiden laventelikasvustojen kävi välillä todella kova pörinä ja kuhina. Siltäkään ei voinut kulkiessa välttyä, että muutama lentävä raitakaveri tuli kutittelemaan iholle koittaessaan sitkeästi etsiä meistä mettä. Eiväthän ampiaiset ohikulkeville yleensä mitään tee, mutta ehkä asia on hyvä tuoda tiedoksi niille, jotka pelkäävät tosissaan ampiaisia tai ovat niiden pistoksille vaarallisen allergisia. 

Liskoja, lintuja ja jotain kummallisia kiemuratoukkamatoja? lukuunottamatta emme ole nähneet Kreetalla villieläimiä (paitsi kuolleena tiellä). Vuohia sen sijaan on paljon joka paikassa - myös Zakros Gorgella. Yksi hiipi pysähdyspaikallamme varovasti kiven takaa ihan lähelle varmistamaan, ettei meillä sitten kuitenkin olisi sillekin jotain syömistä. Ei ollut. ;)

Kokonaisuutena aivan loistava retki; vähän ihmisiä, upeaa luontoa, ihania pikkukyliä, mahtava sää ja lopuksi maukas lounas paikallisista raaka-aineista idyllisessä perheravintolassa. Ainut harmittamaan jäänyt asia oli, etten kysynyt ravintolassa olisivatko he voineet myydä meille oliiviöljyä, jota heillä oli ruoan kanssa tarjolla. Se oli ehkä parasta maistamaani ikinä - pehmeän voimakasta ja hennon sitruksista, nam!!